It's the little things that make the world

Monta kertaa kuultu, mutta edelleen hyvä biisi tuo yllä oleva Poets of the Fallin "Stay". En muista, olenko aiemmin siitä puhunut, mutta tänä kuluneena vuonna kyseisellä bändillä oli 10 v. kiertue, mikä tuntuu heidän musiikkiaan alusta saakka kuunnelleena hieman hassulta. Ei siitä niin kauaa voi olla? Onkohan mulla ollut viikkoakaan välissä ilman, että heidän musiikkiaan olen kuunnellut? Vieläkään ei kyllästytä.

"It's the little things, little things, little things, that make the world..." Tällä viikolla - ellen oikeastaan aina - olen voinut allekirjoittaa kyseisen kohdan täysin. Ihmeellisen pienet asiat sitä vaikuttavatkaan esimerkiksi omaan mielialaan. Toissapäivänä hukkasin enkeliheijastimeni, ja tulin siitä ehkä liian alakuloiseksi ottaen huomioon, että kyseessä tosiaan oli vain ilmaiseksi saatu pieni muovinpala. Sitten taas viimeksi tänä aamuna tulin todella hyvälle mielelle nähdessäni oravan...

Hyvää mieltä lisää myös se tieto, että edessä on viikonloppu. Viimeinkin saan ehkä tehtyä kaikki tarvittavat kouluhommat ja toivon mukaan kerkeän myös asettelemaan joulua kotiini - kynttelikön akkunalle ja ehkä jotain punaista. Kuvia en uskalla luvata, sillä olen saamaton niiden koneelle siirtämisessä. Onhan se nyt ylivoimaisen raskasta laittaa luuri piuhan päähän ja odottaa, että kuvat valuvat koneelle.

Tänään tällaisia tavallisia kuulumisia tällaiselta tavalliselta tytöltä näin tavallisena päivänä. Asiaa ei ehkä niinkään juuri nyt ole, mutta tuli halu kirjoittaa jotain muuta, kuin vientisuunnitelmaa (johon oli muuten inhottavaa yrittää etsiä kohdeyrityksemme kilpailijoista tietoa, kun kaikki sivut olivat norjaksi).

Hyvää yötä!

Jenna

Tomusokeria

Talvi näyttää tulevan tännekin osaan Suomea. 

Lunta on maassa tomusokerimaisesti: ei vielä kunnolla, mutta niin, että sen jo huomaa. Kaivoin tänään talvitakinkin esiin ja kaupassa käydessäni huomasin, ettei se ollut turhaa. Itse asiassa täällä sisätiloissakin on sen verran viileä, että saisi olla lapaset sormia lämmittämässä.

Pimeäkin tulee liian aikaisin. Kello on kohta kolme, ja ulkona alkaa hämärtää. Pimeys puolestaan väsyttää, ja tunnen jo tietynlaisen raskauden luomillani, vaikka viime yönä nukuinkin tarpeeksi. Pitäisi vielä jaksaa olla virkeä ja naputella koulutehtäviä. Olisi hienoa saada aikaan edes jotain ennen kuin lähden illaksi jälleen nuorten aikuisten iltaan... 

Ahdistavaa, viime aikoina koulujutut ovat jääneet hieman taka-alalle, kun on ollut paljon muuta tekemistä ja nyt ne jälleen kasaantuvat. Oma vika, totta kai, mutta harmittavaa silti. Miksen osaa kirjoittaa Heckscher-Ohlin –teoreemasta samaa tahtia, kuin mitä kirjoitan tätä? Miksi kaikki muu tuntuu aina oleellisemmalta juuri, kun pitäisi tehdä tehtäviä? Mistä tulee kummallinen himo imuroida deadlinea edeltävänä iltana?

Olin viikonlopun Helsingissä parin ystävän luona. Tai itse asiassa olen kahden viikon sisällä ollut siellä kolmesti, nähnyt niitä kavereita ja ollut Helsingin Opkon erilaisissa tapahtumissa mukana. On ollut mukavaa, opettavaista ja mielenkiintoista. Esimerkiksi kuluneeseen viikonloppuun verrattuna täällä Lahdessa olo maistuu... Ei voi sanoa edes, että puulta, kun se ei maistu miltään.

Tottahan se on: siellä missä on arki, siellä on yleensä tylsempää. Ja hyvä niin, sillä ei kai sitä edes nauttisi niistä ihanista hetkistä niin paljoa, jos välillä ei olisi ihan vaan tavallista. Välillä pitää olla päiviä, joiden jännittävin melodia on pesukoneen kolina, ja siitäkin saa olla kiitollinen. :)

Nyt kuitenkin; velvollisuudet kutsuvat. Ei auta kuin ottaa parempi asento, ehkä mukillinen teetä ja alkaa pureutua tuohon tehtäväkasaan.

Palaillaan!

Jenna

Marraskuun alun kuulumisia

En taida olla oikein ahkera blogin kirjoittaja. Pahoitteluni. Aika on taas mennyt kumman nopeaa, eikä vähiten siksi, että on ollut hauskaa.

Viime postauksessani taisin valitella väsymystäni, ja muistan muutenkin olleeni todella "out of energy". Nyt kuitenkin tunnen aivan päinvastoin, ja ne, jotka mua tuntee saattavatkin miettiä, mitä olen oikein vetänyt... 

Viime viikonloppuna olin Opkon opiskelijakonferensissa, ja se on ainakin osasyyllinen mielialani positiiviseen muutokseen. Konferenssi oli mahtava, oikein rentouttava keidas kaiken harmaan arjen keskellä. Tapasin paljon hienoja ihmisiä, joiden kanssa keskusteltiin ja rukoiltiin, luettiin Raamattua, pelattiin ja ihan vaan oltiin. Akut tuli ladattua kertaheitolla täyteen. :)

Nyt olen (taas) Vimpelissä, kun isänpäiväkin on sunnuntaina ja muutenkin, oli sopivasti aikaa. Tänään kävin hierojalla ja sain kuulla olevani hyvinkin kiero ihminen - ainakin fyysisesti.  Nyt kun tuon ongelman tarkemmin tiedostaa, voisikin yrittää enemmän vaikuttaa siihen, käydä useammin hierottavana ja tehdä venytyksiä, kiertäis verikin pääkoppaan paremmin. 

Tällä kertaa en taida tämän kummempia jaaritella. Ajattelin vain infota, että elossa ollaan edelleen! :D

Heippa!

Jenna