Taasko se vuosi vaihtuu?

Oho hups, 2013 on vähää vaille mennyttä - uskomatonta! Kuten viimekin vuonna totesin: onpa aika mennyt äkkiä! Ihan kuin vasta eilen olisin istunut aloillani muistelemassa vuotta 2012... Linkki vuoden takaiseen postaukseen on tässä: http://minalapsipienoinen.blogspot.fi/2012/12/gott-nytt-ar.html, ja nyt on aika sitten pohtia, vastasiko vuosi 2013 niihin olettamuksiin ja toiveisiin, joita viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin.

Olin aivan oikeassa siitä, kun aavistelin vuoden 2013 tulevan olemaan työntäyteinen, sillä sitä se nimenomaan oli. Sain todella kohdata uusia haasteita etenkin koulun puolesta ja selviydyin kaikesta kunnialla. Vuoteen mahtui paljon iloja ja suruja ja ylipäätään mukaan mahtui hetkiä, joiden tunneskaala vaihtui laidasta laitaan. Vaikka mennyt vuosi olikin melko tasainen, missään nimessä tylsä tai väritön se ei ollut. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jota vuoden aikana koin, kuten myös jokaisesta uudesta ihmisestä, jonka olen saanut oppia tuntemaan.

Niin kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaakin, tunnen kasvaneeni tämän yhden vaivaisen vuoden aikana paljon ihmisenä. Vielä vuosi sitten esimerkiksi esiintyminen ihmisten edessä tuntui mahdottomalta tehtävältä, mutta ihme kyllä siihenkin on tottunut lukuisten presentaatioiden sun muiden jälkeen. Olen rohkaistunut, vaikken edelleenkään ole se maailman itsevarmin olento. Nyt kuitenkin ymmärrän, että vaikka puhunkin välillä mitä sattuu ja sekoan sanoissani, se ei haittaa - virheitä sattuu kaikille. Sen lisäksi mulla on ollut paljon aikaa ajatella asioita ja olen saanut keskustella itseäni viisaampien ihmisten kanssa, ja voin ilokseni todeta jopa oppineeni kaikenlaista. Enemmän tämän vuoden aikana kuin sitä edeltävien viiden, uskaltaisin jopa väittää.

Vuonna 2012 oli monenlaisia elämän muistettavimpia hetkiä, mutta tänä vuonna niitä ei sitten juurikaan ole ollut. Hyvä niin, tasaisiakin jaksoja tarvitaan! Tyyntä ennen myrskyä: tiedän, että seuraavat kaksi vuotta tulevatkin sitten olemaan täynnä monia merkittäviäkin uusia kokemuksia... Vaihto, oppari, työelämä ja kuka tietää mitä vielä!?

Mitä vuosi 2014 tuo tullessaan? Ainakin vastauksia. Maaliskuussa saan tietää sen, lähdenkö syksyllä vai keväällä vaihtoon, ja sen myötä sitten saan tietää senkin, että joko alan pakertamaan opparini parissa.

Mun tuleva oppariprojekti?

Mutta mitään varmaa ei tietenkään voi sanoa. Mitenpä sitä tulevaisuutta ennustaisikaan ja ennenkaikkea miksi pitäisi? Toivon paljon positiivisia yllätyksiä, toteutuneita unelmia ja ikimuistoisia hetkiä niin itselleni kuin ihan jokaiselle muullekin. Toivottavasti vuosi 2014 on upea vuosi, ja miksei olisi - sillä on täydet edellytykset siihen. :)

Hyvää, onnellista ja uskomattoman ihanaa uutta vuotta!

Jenna

Joulu

Hyvää joulua kaikille!

Evankeliumi Luukkaan mukaan 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Loppuun vielä linkki, jossa käsitellään tätä joulun ihmettä vähän erilaisesta näkökulmasta kuin mihin itse ainakaan olen tottunut:

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/riskiretki/843/avoin_kirje_joulun_lapselle#.Urq3GESFIHQ.facebook

Rakkaudella
Jenna

Joululomalla

Olen nyt viikon verran ollut onnellisesti lomalla, vaikkei siltä kyllä tunnu yhtään. Stressitaso laskee hitaasti, mutta lupaavan varmasti. Täällä Vimpelissä olo on melkein sama, kuin olisi joulumaassa: kynttilöitä ja kaikkea punaista, ja jopa joulukuusi on jo ilmestynyt nurkkaan kissan iloksi. Lienee turhaa sanoa, että kuusenpalloja on oikeastaan kaikkialla muualla paitsi siinä puussa.

Tulin tänne jo sunnuntaina, kun ystävälläni oli kihlajaiset ja sisarellani syntymäpäivä. Lauantaina olin Helsingissä joululahjaostoksilla (joskin ruuhkaa oli niin, etten saanut ostettua mitään muuta, kuin lahjan veljelleni) ja illaksi menimme Helsingin kristillisten opiskelijajärjestöjen yhteiseen joulujuhlaan, josta valitettavasti piti lähteä kesken pois, sillä muuten olisi mennyt liian myöhään. Sunnuntaina jouduin herätä neljältä, jotta kerkesin junaan, joka sitten lähti kohti Seinäjokea. Se myöhästyikin tunnin verran, kun meitä edeltävän junan alle oli joku jäänyt. En tiedä miten siinä sitten loppujen lopuksi kävi, toivottavasti ei pahasti, vaikka harvoin kai sitä junan alle jäämisestä ihan ilman naarmuja selviää... :/

Päivä meni aika unessa, kuten oikeastaan on mennyt myös tämän viikon alkukin. On sellainen utuinen ja höttöinen olo; sellainen, ettei oikein osaa tarttua mihinkään. Suhteellisen hyvä mieli, mutta vaivun ajatuksiini vähän väliä. Huomenna sekin ehkä muuttuu, kun leivotaan äitin kanssa. Siivotaankin varmaan, joten tekemistä riittää. Jouluhössötys ei ole minua varten, mutta pitää kai sitä äitä auttaa... :)

Tulisipa enemmän lunta. Valkoinen joulu tuon harmaan ja jäisen tilalle. Vaikka eipä se sää eikä ne kynttilät sitä joulua tee. 

Mukavaa joulunodotusta kaikille! 

Jenna

Hakkaa päälle Pohjan poika

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Istun tässä setäni luona olohuoneessa telkkarin äärellä Tuntematonta odotellen. Sääli, että tulee näin myöhään - en taida ihan jaksaa katsoa loppuun, ja veikkaan, etten ole ainoa. Onhan se toisaalta niin monesti nähty, ettei loppu varmasti epäselväksi jää vaikkei viimeisille minuuteille valvokaan... Harmittaa vähän silti.

Tv:n äärellä aika paljon on mennyt aikaa tänään, kun päivällä tuli Juha Tapion konsertti ja illalla tietty ne linnanjuhlat, jotka tänä vuonna pidettiin Tampereella mielestäni erittäin onnistuneesti. Oli miellyttävää vaihtelua niiden iänikuisten tanssien sijaan nähdä tuo hieno show musiikkiesityksineen ja hienoine tulkintoineen merkittävimmistä suomalaisista teoksista. Tätä lisää jatkossakin!

Kauniita pukujakin oli, vaikkakin päivän paras pukujuttu oli se, kun löysin viimeinkin ystäväni kihlajaisiin sopivan mekon. Oikeastaan löysin sen jo aikaa sitten, mutta loppuunmyytynä. Onnekseni kuitenkin tänään niitä oli tullut lisää, ja sain itsellenikin tilattua. Pitää vaan toivoa, että se saapuu ensi viikolla ennen kun lähden Vimpeliin. 

Mutta nyt taidan lopettaa lurittelun ja keskittyä illan leffaan.

Onnea 96-vuotiaalle Suomineidolle!

Jenna

P.S Viime vuonna jaksoin pohtia itsenäisyyspäivää ja Suomea laajemmin ja edelleenkin allekirjoitan kaikki höpinäni siltä ajalta, joten jos kiinnostaa, niin:

http://minalapsipienoinen.blogspot.fi/2012/12/paljon-onnea-suomi-95-vuotta.html