L'amour!

Takana on jälleen kerran mahtava, joskin todella kiireinen viikonloppu. Viikonlopulla tarkoitan tietenkin ajanjaksoa torstain ja maanantain välillä nämä kaksi päivää mukaanlukien - joskus on ihanaa olla opiskelija. Vielä, kun menossa on osaksi mystinen aika ilman suurta kasaa koulutöitä! 

Tosiaan, tähän viikonloppuun mahtui monenmoista. Paljon uusia ja vanhoja tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja kilokaupalla sellaista hyvää mieltä, joka jaksaa lämmittää tammikuisen kylmiä iltojakin.

Torstaina käytiin katsomassa Pelicans - Kärpät -ottelua, joka päättyi onnellisesti Kärppien voittoon ja lukuihin 1 - 5. Seurueemme muut jäsenet eivät ehkä olleet pelin lopputuloksesta yhtä iloisia kuin minä, mutta luullakseni kaikilla oli kuitenkin mukavaa. Se olikin ensimmäinen niin sanotusti livenä seuraamani jääkiekko-ottelu. Meillä oli vielä ihan älyttömän hyvät paikat ja vaikkei tunnelma ihan vastannutkaan kesäisen Saarikentän atmosfääriä, itseäni toistaen totean, että hauskaa oli. 

Perjantaina oli Kvinnokväll, josta selvisin kunnialla. Ymmärsin jopa hyvin, mistä ihmiset puhuivat ja onnekseni itse sain selittää suomeksi. Illan aiheena oli rakkauden viisi kieltä, josta olen viime aikoina saanut kuulla monestakin eri tahosta, eli jollain tapaa aiheen täytyy olla ajankohtainen. Sattumaan en usko. Aihe puhututti kaikkia ja aloin itsekin enemmän pohtia niin itseni kuin läheistenikin tapoja osoittaa rakkautta ja välittämistä. 

Lyhyesti selitettynä kyseessä siis on ajatus siitä, että on olemassa viisi tapaa ilmaista rakkauttaan:

1. Sanat

2. Yhteinen aika

3. Auttaminen ja palveleminen

4. Lahjat

5. Fyysinen koskettaminen

Periaatteessa jokainen ihminen varmasti käyttää enemmän tai vähemmän kaikkia, mutta yleensä ajateltuna osa niistä on enemmän ominaisia toisille, kun taas toiset toisille. Aiheesta kiinnostuneille lisää infoa löytyy netistä, esim. tästä. Näiden kielten opettelu auttaa ymmärtämään toisten tapoja näyttää tunteitaan. Sen lisäksi voi tietenkin itse koettaa pohtia, mitä ja miten näitä tapoja voisi kehittää. 

Itse en osaa varsinaisesti heti todeta, mikä noista viidestä kielestä olisi minulle se "äidinkieli", sillä koen käyttäväni kaikkia enemmän tai vähemmän tasapuolisesti riippuen henkilöstä, jonka kanssa kulloinkin olen vuorovaikutuksessa. Teimme naisten kanssa testin, jonka tuloksena sain omaksi merkittävimmäksi kieleksi yhteisen ajan. Tietenkin tulokseen varmasti vaikutti testin kieli (ruotsi), sillä voi olla, etten ihan kaikissa kohdissa ymmärtänyt kaikkia sävyeroja. Kuitenkin pystyn jollain tapaa sen myös allekirjoittamaan: koen, että ihmiset, jotka haluavat viettää kanssani aikaa välittävät minusta ja itsekin haluan mielelläni jakaa aikaani itselleni tärkeiden ihmisten kanssa myös osoittaakseni, että he ovat minulle tärkeitä; he ovat aikani arvoisia. Aina se ei toki ole mahdollista, valitettavasti. 

Toiseksi vahvimpana testi näytti minulle fyysistä koskettamista. On totta, että pidän esimerkiksi ihmisten halaamisesta, mutta se ei ehkä ole se luontevin tapa itselleni osoittaa rakkautta. Kuitenkin vastavuoroisesti koen itseni tärkeäksi, kun joku halaa tai esimerkiksi haluaa letittää hiuksiani tai hieroa niskojani. Voisin siis kai todeta ymmärtäväni kyseistä kieltä hyvin, mutta itse sen puhuminen ei aina ole helppoa. Johtunee kai siitäkin, että suomalaisille fyysinen läheisyys on muutenkin tietyllä tapaa epätavallista. Tiedä häntä.

Testissä sanat eivät omalla kohdallani nousseet kovin korkealle, mutta koen silti niiden olevan yksi merkittävä kieli itsellenikin. Usein vasta sitten ymmärrän, miten joku toinen minua arvostaakaan kun hän sanoo sen ääneen. Esimerkiksi tänään meillä oli Lahden Opkolla myös naistenilta, ja siellä kirjoittelimme sydänlappuihin hyviä asioita toisistamme ja niitä lukiessa kieltämättä tuli rakastettu olo. Siinä jotenkin havahtui siihen, että ympärillä olevilla ihmisillä on hyviä ajatuksia myös minusta. Tajusin, että kyllä, minä kaipaan välillä kauniita sanoja. Samalla tajusin, että voisin myös itsekin aukaista suuni useammin kertomaan toisille, mitä he minulle merkitsevät.

Lahjat ja auttaminen ovat omasta näkökulmastani eräänlaisia sukulaiskieliä. Kummallakaan kielellä puhuminen ei sinänsä ole minulle vaikeaa, mutta niiden kuuleminen kyllä. Erityisesti jos olen avun tarpeessa ja joku ystävällinen ihminen auttaa, koen itseni enemmänkin riesaksi kuin rakastetuksi. Tyhmää! Lahjojen saamisestakin tulee usein sellainen olo, että mistä hyvästä minä tämän sain, miksi ja että miten voin korvata sen lahjan sille lahjan antajalle. Ja ei, ei sen niin pitäisi mennä! Huomaan, että nämä kaksi kohtaa itselläni olisivat sellaisia kehittämisen kohteita. Jotta voisin kommunikoida kunnolla kaikkien ihmisten kanssa, olisi hyvä oppia sen puhutun kielen ohella ymmärtämään ja käyttämään myös heidän rakkauden kieliään.

Kuten huomaatte, aihe kiinnostaa minua kovasti ja voisin kirjoittaa siitä vaikka kuinka paljon. :D 

Anyway, lauantaina lähdin Helsinkiin törmättyäni perjantaina erääseen ystävään, jonka kanssa sitten sovimme menevämme Helsingin Opkolle. Illan aiheena oli luterilais-helluntailainen dialogi, joka oli todella mielenkiintoinen ja antoisa sekin. Aihe tuntuu kiinnostavan monia muitakin, sillä itse paikalla oli paljon väkeä ja tänään sain heti referoida keskusteluita niin ikään täällä Lahdessakin. 

Illan jälkeen oli vielä jatkot erään tytön luona, jolla oli ollut syntymäpäivät ja menimme sinne niitä juhlistamaan. Jäin Helsinkiin ystävän luokse yöksi, ja keskustellessa meni myöhään. Sunnuntaina kävimme vielä Felia-messussa ja sieltä vielä erään pariskunnan kotona kahvilla. Palasin Lahteen illalla väsyneenä, mutta erittäin tyytyväisenä siitä, että päätin lähteä pääkaupunkiseudulle. :)

Tänään vielä sitten kävin ystäväni kanssa leffassa "Vanhus, joka karkasi ikkunasta ja katosi". Oli yllättävän hyvä, tykkäsin! Vaikka siinä alussa kuolikin kissa - koko leffan surullisin kohta. :( (Hmmm, en tiedä miksi nyttemmin mun leffakokemusten keskeisimpiin osiin on joka kerta päätynyt kissa).

No joo. Kello on kohta puoli 12 ja tämän viikonlopun päättyessä se koulukin alkaa jälleen huomenna, joten voisi olla viisasta mennä nukkumaan. Väsyttääkin jo aika lailla! Hyvää yötä!

Rakkaudella,
Jenna